Oon kyllästynyt.
 |
| c. Jenny P. |
Oon kyllästynyt koiraharrastuksiin, siihen hullutukseen mikä sen kaiken ympärillä pyörii. Oon kyllästynyt agilityyn, tokoon, vepeen, noutoon, näyttelyihin, mätsäreihin, rally-tokoon, jäljestykseen, canicrossiin, suojeluun, tottikseen, pk-lajeihin, kaverikoiratoimintaan, kaikkeen.
En oo ikinä oikeen päässyt siihen kunnon hullutukseen mukaan, eihän mulla oo ollut sopivaa koiraa. Karjalaisen kanssa ei oo ollut asiaa näyttelyihin, se ei nouda, ei leiki. Agissa käytiin, mutta kun se täyty jättää, niin tiputtiin kokonaan harrastustouhuista. Rally-tokoa ja jälkeä ei harrastettu kovinkaan ahkerasti ryhmissä, lähinnä kotona. Putosin.
Ja sit tuli Hiisi.
Sekarotuinen, no-no näyttelyille. Sen kanssa piti ruveta harrastamaan agilityä, "päästä takas piireihin". Sit se kehitteli ittellensä kaikkia ongelmia toisten koirien ja ihmisten kanssa.
Täällä oli vaan niin vaikeeta päästä mihkään toko-ryhmiinkään, kun kaikki oli huipputasoa auspaidensa ja bordercollieidensa kanssa. En vaan yksinkertasesti enää sopinut joukkoon. Kaikilla oli jo tiiviit treenipiirinsä.
Nykyään ei saa enää vanhoja koiratuttujakaan treenaamaan minnekään, kun kaikilla on jokainen vapaahetki pyhitetty näyttelyille ja kisoille ja luonnetesteille ja ties mille muulle.
Mulla olis ollut kiinnostusta, mutta nyt se on hiipumaan päin.
Haluun vaan keskittyy noihin kahteen. Vaeltaa. Tehdä kaikkee, mistä ne tykkää. Ei enää mitään verenmaku suussa treenaamista ja viivottimen ja suurennuslasin kanssa väännettyjä toko-liikkeitä.
Oon ollut aina aika laiska ja osaamaton edes mitään ihmeellistä noille opettamaankaan. Ehkä me vaan taannutaan landepelleiks,
ehkä se sopii meille parhaiten.
 |
| c. Jenny P. |
On alkanu myös tuntumaan siltä, etten halua enää enempää koiria. Toisaalta se "kunnon harrastuskoira" kiehtoisi. Joku rotupiski, minkä kanssa pääsis koittamaan niitä näyttelyitä. Ja kaiken maailman kokeita. Pääsisi siihen rotu- vai pitäskö sanoa paimenkoiraihmisten piiriin.
En voi mitään sille, että kun lueskelee toisten hehkutuksia koetuloksista ja serteistä ja muista, niin iskee ihan jäätävä koirakuume ja sitten selailee loppupäivän kasvattajien sivuja yrittäen löytää Sen Jonkun. Mutta kun palaa maan pinnalle, ottaa koirat ja lähtee metsään. Sit vaan haluu pitää noi kaks eikä mitään muuta. Ja sitten on vielä lisää muttia. Haluaisin rescuen ja sutta muistuttavan koiran, enkä kyllä haluis luopuu seropeistakaan ja mettäkoirat on kivoja kans.
Oon parantumaton.
Me ollaan nyt virallisesti luovutettu.
Keskityn Hiisin kanssa hiomaan peruskäskyt huippuunsa (se on alkanu jälleen perseillä, kun on ollut porukoilla pidemmän aikaa, eikä kukaan oo tehnyt sen kanssa mitään). Me keskitytään remmikäytökseen. Me hankitaan positiivisia kokemuksia koirien ja ihmisten kanssa. Me unohdetaan agility. Ja toko. Ja kaikki muu.
Ja Pandan kanssa keskitytään vaan kaikkeen kivaan. Siitä on tullut tosi tottelevainen yhtäkkiä. Ja hidas. Vanha. Pidetään aivot virkeinä ja temppuillaan ahkerasti. Lenkkeillään rauhallisessa tempossa. Yritän antaa sille myös hetkiä ilman Hiisiä, niitä se raukka tarvitsee.
Pitkästä aikaa o/ Oli aivan pakko tulla purkamaan tää ahdistus. Älkää pliis tappako :D
Btw, mulla on tuolla luonnoksissa myös ruokinta- ja videopostaus tuloillaan. Venailkaa.
~Metsäveriset
Mä niin samaistun tähän.
VastaaPoistaOli ihan jeejeehuippua oma koira, saa harrastaa kaikkea kivaa. Mut ai perkele, sehän on seropi.
Tuli toinen koira, jälleen jeejee nyt voidaan lähtee metsälle ja koulia ittemme tomme käyttöpuolelle. Mut ai perkele, sekin on seropi.
Nyt kolmas koeajalla oleva on jopa rotupi, mut voihan nenä kun kyseessä onkin erittäin pehmee koira, joka ei kestä painetta. Kehää siitä on kiertämään, mutta onko se sit yksinään taas pidemmän päälle kivaa..
Kaiken lisäks on tullut sellasia ihmisiä, joiden takia koko aika tulee enempi ja enempi sellanen tunne, et nykynen lauma on viimenen..
Ihana että joku on samaa mieltä :D
PoistaJotenkin vaan tuntuu, että meitä ei oteta yhtään tosissaan, kun ei oo sitä belgianpaimenta tai australianpaimenta tai saksanpaimenta tai shelttiä tai bordercollieta... On vaan yks seropi ja umpiluupäinen mettäkoira.
Treenikaverit koitti mua käännyttää sen australianpaimenkoiran puoleen, mutten jotenkin vaan nähnyt itteeni semmosen kanssa. Ja kun otin sekarotusen, niin kaikki vaan luovutti. Enää ei kiinnostanu treenailla ja ne ristiretket kunnon harrastuskoiran puolesta loppuvat.
Huaah, kun vaan ihmiset näkis sen koiran siellä rodun takana.
Njep! Nimenomaan se, että ensin koirakaverit melkein laittaa puolestas "oikeelle" kasvattajalle viestiä jotta otat sen superhyperpaimenen, mut sit kun taloon tuleekin seropi niin kukaan ei oo edes tuntevinaan.
PoistaVoiko enempää samaistua. Mullaki oli suunnitelmissa kaikkee kivaa tolle koiralle, muttamutta, mitään ei oo tapahtunut. Meki keskitytään vaan peruskäskyihin ja ollaan vaan sekä ihmetellään maailman menoa. Koirapiirit on niin tarkkoja siitä, kuka siellä saa harrastaa ja treenata, jos sulla on seropi ja meet kentälle, porukka kattoo kieroon. Enpä siksi käy treeneissä enää, kun heti muuttuu asenne ku mainitsee sanallakaan seropisuudesta.
VastaaPoistaNiinpä. Toi on kyllä niin totta. Muutamat tutut tuntu ihan loukkaantuvan siitä, että otin sekarotusen "kunnon koiran" tilalta. Niiltä ainakaan turha odottaa enää muuta kun käännettyjä selkiä ja pahoja katseita. Musta tommonen käytös on kyllä lähinnä naurettavaa.
PoistaTänne perustettiin joku aika sitten ihan uuskin yhdistys, mutta jotenkin ei vaan oo intoo lähtee ottaan osaa siihenkään, vaikka vaikuttaa kyllä ainakin vielä avoimemmalta kun toi vanha. Nääh.
Kai sitä iteki voi samaistua tähän... Ei päästä enää starttaan rallymöllejä pidemmälle ku kattos menis SKL:n alaiseksi seki laji ja mulla sattuu olee seropi :)
VastaaPoistaHaluttiin aloittaa Tuikun kanssa vepe ja tein töitä sen eteen, että päästäis ryhmään "pitää kuulua noutajaliittoon ja siihen ei voi kuulua jos ei oo noutajaa ja jos sun koiraa ei oo rekattu ja se ei oo puhdas ja jajaja voi olla vaikee päästä ryhmään". Tuli selväks, ei sitte!
Yritettiin myös vetohommia vakavammin "sillä on väärä rakenne sprinttiin, liian raskas, väärät välineet taakan vetoon, väärin tässä ja väärin tossa", sillee ookoo me vedetäänki yksin.
Ja voi sentään kun oon puhunut että otan paimenen nii omq, taitaa tulla joku kuraveri sillonki, siitä tiä mitä mastiffia siinä sitte kumminki on... :D Että et oo hei ainoo!
Niin turhauttavaa!
PoistaKohta ei voi seropien kanssa ees oikeesti harrastaa kun kotona.
Ooh nyt kuulostaa tutulta. Samaistun sun tunnetiloihin!
VastaaPoistaPääasia että koirat voi hyvin, harrasti niiden kanssa tai ei :)
VastaaPoistaNiinpä! Ja ehdottomasti teen kyllä kotona (ja muualla, aina kun mahdollista) noiden kanssa jotain. Ei niiden pienet päät kestäs, jos ei mitään aivojumppaa tehtäs. Ja luultavasti mä tulisin niiden kanssa hulluks vielä ennen sitä :D
PoistaHäh, siis voihan seropin kanssa kilpailla ihan siinä missä rotupinkin? Viitaten Jennyn viestiin siis. Mihinkään rodunomaisiin lajeihin (nome, paimennus, luolakoe, linnunhaukkukoe) sä et tietenkään pääse, mutta perus toko, agi, rallitoko, koiratanssi on seropeille ihan avoimia kunhan ne rekkaa Kennelliittoon FIX-rekisteriin. Ei taida montaa kymppiä se rekkaus maksaa.
VastaaPoistaMutta tärkeintähän se on, että koira ja omistaja nauttivat elämästään ja toistensa kanssa olemisesta, eikä se, että saadaan mahd nopeasti mahd paljon hyviä kisatuloksia. Siellä kisoissa ollaan kuitenkin aika pieni prosentti koiran elämästä, suurimman osan ajastaan koirat viettävät kotona perheen keskellä :)
Mä itse nautin kisaamisesta ja koiran kanssa treenaamisesta ja harrastamisesta ja siksi mä hankinkin aktiivisen rodun pennun, mutta ymmärrän hyvin, jos se ei iske kaikkiin. Harrastushan tää on siinä missä muutkin, ei muakaan kiinnosta esim jalkapallon pelaaminen. Kurjaa kyllä, jos siellä on niin tympeitä harrastajia, ettei seropin kanssa pääse esim. tokoryhmään vaan sen takia, että se on seropi.. Onneksi mä asun täällä, missä ihan jokainen pääsee harrastamaan ainakin silloin, kun iskee tarpeeksi ison tukun rahaa pöytään :P
Niinhän se taitaa olla. Mun itseasiassa pitäskin ottaa selvää tosta FIX-rekisteristä. Jos vaikka joskus vielä pääsiskin kisaamaan agissa tai siinä tokossa. Ehkäpä jossain vielä on se treenipaikka meillekin :D
PoistaMutta toi on totta! Itsekin todellakin tykkäisin päästä treenaamaan koiran kanssa, ja ehkä jopa kisaamaan - ainakin vähän. Ja koirat on tykänneet myös. On vaan se kyllästyminen pikkuhiljaa päässyt iskemään, kun nuo ihmiset ja sydeemit ei oikeen nappaa. Plus, että omassa seurassa harrastaminen tulee olemaan ihan törkeen kallista syksystä eteen päin. Ei minun, pienen opiskelijan, rahat vaan riitä.
Tosi hyvä kirjoitus, tässä oli melkeinpä kaikki niitä omia ajatuksia. Olen tuon vanhemman remmirähjän kanssa joskus kuumotellut tokon alkeita koska se on aika kuuliainen ja tottelevainen, tosin liikkeet tulee hiiiiitaasti. No, meidän 'takapihalla' oli barffikauppa joka järjesti mm. tokoa. Sen jälkeen kun näin niitä auspaimeneita ja bortsuja ja mietin omaa remmirähjääni sinne joukkoon... Heheh, hell no. Muutenkin tuntuu että pitäisi olla tommonen 'trendirotu' ennen kuin tollaista edes voi miettiä.
VastaaPoistaNäyttelyitä harrastetaan sijoituskoiran 'rasituksesta', tosin itse olen kyllä tyytyväinen että olen saanut näyttelymaailmaan tutustua vaikken siitä mitään tiedäkään. En mene paikanpäälle hampaita kiristellen että "tänään on pakko napata serti", en ees oikein tiedä mitä se tarkoittaa. Olen onnellinen ja ylpeä kun päivä on sujunut mukavasti ja itse olen selvinnyt kehästä pyörtymättä ja että koirakin on ollut panikoimatta pöydällä ja kehässä.
Mä oon aina nauttinut koiran kanssa kävelystä, mettien ja niittyjen tutkimisesta, kaiken ympärillä olevan tarkastelusta. Kyllä, sen remmirähjä yliäänekkään stressaajan kanssa. Mikään ei oo niin hienoa kun katsoa koirien kirmaavan vapaana ulkona. Mulle on ollut tärkeää koiraa opettaessa saada ne perusjutut kuntoon; koira osaa istua, mennä maahan, pysyä paikoillaan ja kävellä hihnassa vetämättä silloin kun siihen ei ole tarvetta (vaikka meidän pienempi vetääkin koko ajan ja isommalta repee pelihousut jos vastaan tulee toinen rähjä, ihan kiltisti se muuten menee lyhyellä hihnalla...) enkä oo koskaan miettinyt luonnetestien, tokokokeiden jne. tärkeyttä. Tietyissä koirapiireissä juu tarvitaan monta lappusta todistamaan koiran pätevyys.
Mua ei ole edes ikinä kiinnostanut koiran kanssa harrastaa mitään virallisesti. Meidän harrastus on näyttelyt sijarin kanssa ja lenkkeily. Saa kyllä olla tarkkana jos mainitsee kunnon koiraharrastajalle että "me harrastetaan lenkkeilyä", koska ilmeisesti se ei ole harrastus. Nauttisin kovasti muiden koiranomistajien kanssa yhteislenkeistä ja juoksutuksista mutta kun kaikki harrastaa jotain. "Ei me nyt voida kun harjotellaan seuruuta".
Nykyään ällöttää tää harrastuskoirabuumi; belggareita, valkosia paimenia, shelttejä, auspaita ja bortsuja tulee joka tuutista.
Uusi lukija kiittää ja kuittaa!
Oi, kiitos!
PoistaAaaa, oon niin samaa mieltä! :'D
Noi näyttelyt kiinnostas mua just lähinnä sen takia, että haluisin käydä ne kokemassa jonkun koiran kanssa. Ei juoksemassa siellä niiden muovinauhojen ja pahvilappujen takia :D Ja just toi, mulle on tärkeetä vaan päästä käveleen koirien kaa jonnekin kauas sivistyksestä. Olla vaan niiden kaa, niiden takia.
Minä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut näyttelyistä, tokoilusta kuin muustakaan koiraharrastuksesta. Koiria on kuitenkin ollut koko elämäni ajan, joten olen ikäänkuin kasvanut siihen, että koirat ovat, vaikka niiden kanssa ei harrastaisikaan jotain tietynlaista lajia.
VastaaPoistaKoirat ovat kavereita, nelijalkaisia perheenjäseniä. Niiden kanssa vietetään aikaa mukavasti. Käydään metsäpoluilla tallustelemassa ja nuuhkimassa metsän tuoksuja, leikitään pihalla, grillaillaan yhdessä, katsellaan televisiota yhdessä. Koiran kanssa elämiseen mahtuu niin uskomattoman paljon, vaikka harrastajien mielessä saattaakin toisinaan olla, että mitä koiran kanssa oikein tekee, jos sen kanssa ei tee "mitään" :)
Juuri näin!
Poista