Hyvät ja huonot uutiset

Tää viikko on omalla tavallaan ollut varsin toiminnallinen. Itellä päätty koeviikko ja alko uus jakso koulussa, josta aiheutuu oma härdellinsä. Oon kuitenkin pystynyt pitämään itseni, ja jollain tasolla koiratkin, kurissa ja treenaamaan orjallisesti päivittäin Hiisin kanssa. Sisätiloissa on tullut tehtyä lähinnä jotain tokon tapaista ja ulkona ohituksien lisäksi luoksetuloa ja yleistä rauhoittumista. Lisäksi sain itseni jälleen ottamaan yhteyttä paikallisiin kouluttajiin ja kyselemään mahdollisista kursseista.

Me saatiinkin heti lupa tulla kuokkimaan keskiviikon agilitytreeneihin ja vinkki alkavasta toko-kurssista. Mä sitten kauheella kiireellä löin rahaa siskon kouraan ja lähetin sen hakeen lihapullia lähikaupasta sillä välin kun ite haalin omat ja koiran kamat kasaan. Tuli huomattua, ettei mulla tosiaan oo mitään kunnollisia vermeitä mihinkään ulkoharrastukseen. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt, vaan me paineltiin puolijuoksua treenihallille, jonka sijainnin olin jo unohtanut. Tuli arvioitua aikaa jälleen pahasti väärin, halli löytyi helposti eikä sinne mennyt kävellä kuin noin 20 minuuttia, joten oltiin paikalla puolta tuntia liian aikaisin. Toisaalta ihan hyvä, sillä sain vielä lämmitellä Hiisiä ja treenata hallin pihalla häiriössä. Hiisille teki hyvää, kun sai rauhassa tottua toisiin koiriin, eikä ollut mitään kiirettä. Esim. sisälle halliin pääsy kesti ainakin viisi minuuttia johtuen siitä, että halusin koiran rauhoittuvan kunnolla, ja pysähdyttiin aina, kun toi alko hermostumaan.

Treenit itsessään sitten... Voitte vaan kuvitella. Hiisi rauhoittu ihan hyvin. Tietysti sitä jännitti vieraat koirat ja hajut, mutta suostui istumaan nätisti sivulla, pysty tekemään pieniä harjoituksia, otti kontaktia ja oli hyvin kuulolla. Mulla alko olla ihan positiivinen olo. Siellä sattui kuitenkin olemaan koira, jolla ei Hiisin kanssa klikannut, ja ne ajautu melko nopeasti tappeluun. Vieläpä useampaan otteeseen.

Ja kun sitten tuli meidän vuoro mennä suorittamaan pientä radanpätkää, Hiisi päätti lakata kuuntelemasta mua. Se jäi kyllä nätisti odottamaan esteen taakse, mutta kutsun tullessa se sinkosikin mun ohi häiriköimään muiden treeniä. Se juoksi karvat pystyssä, häntä koipien välissä pitkin hallia, kävi toisten koirien luona, ei antanut kiinni. Oli taas niin kun mua ei olis sen maailmassa ollutkaan. Lopulta muiden piti keskeyttää treeninsä ja auttaa mua ottaan se kiinni. Kun Hiisi sitten saatiin lassottua takas remmiin, en ees yrittäny radalle enää, vaan palasin suosiolla katsojan rooliin. 

Häirittiin myös siinä määrin sen noutajan treeniä, joka ei Hiisistä niin välittänyt, että sovittiin sitten, että me poistutaan heidän vuoronsa ajaksi hallin ulkopuolelle. Mä kuitenkin olin saanut niin tarpeekseni taas ton koiran aivoituksista, enkä nähnyt järkeä siinäkään, että seisoskeltais radan reunalla toisten treenejä häiritsemässä, että päätin vaan suosiolla lähteä lätkimään. 

Näistä kovan onnen treeneistä lähtien Hiisi on yhtäkkiä ollutkin kun enkeli. Kotimatkalla se käveli nätisti vierellä vetämättä lainkaan, ei noteerannut vastaantulevia koiria, eikä mitään muutakaan. Koko loppuviikon se on lenkeillä kävellyt vetämättä, odottanut nätisti ennen suojateitä ja ovilla, eikä ole edes rappusissa koheltanut, vaikka yleensä se ne tykkää juosta ylös mahdollisimman nopeasti musta välittämättä. Eteisessä on odotettu, että saadaan kamat niskasta ja kuivataan tassut, vaikka ennen se on ollut niiiin vaikeeta, ruokaa odotetaan nätisti, eikä se edes karannut kun tässä viikonloppuna pääsi vapaaksi juoksemaan. Mä oon jättänyt sen nyt tahallaan vähemmälle huomiolle, ja se on selvästi ollut oikea ratkaisu. Hiisi on alkanut ottamaan kontaktia paremmin ja yrittää hakea mun huomiota. Ehkäpä tämä siis tästä. 

edelleenkin syyllisen näkönen

Toisena positiivisena uutisena on se, että saatiin nyt vihdoin paikka tokon alkeiskurssilta. Paikat on aina menneet meidän nenän edestä, mutta nyt oltiin tarpeeksi nopeita. Siellä luulisi menevän paremmin, kun koiraa tuskin tarvii irti päästää. Hiisille tekee hyvää päästä treenaamaan häiriössä ja muutenkin tottua muihin koiriin, me saadaan ohjeita ammattilaisilta ja toivon mukaan joku järki tähän touhuun. Ehkä meidän välitkin alkaa pikkuhiljaa tästä kohentua.