Jaarittelua

Mua on viimeaikoina vaivannut, kuten varmaan jokaista bloggaajaa aina toisinaan, tyhjän tekstikentän syndrooma. Ei vaan keksi sanottavaa. Aiheita löytyy vaikka millä mitalla, mutta teksti ei muodostu. Mulla on jopa säilössä useampi teksti, ei vain tee mieli julkaista. En ole tyytyväinen, ei ole kuvia, seliseliseli. 

Olen jopa miettinyt koko blogin lopettamista.  Ja samalla myös uuden perustamista, sillä oon vihdoin löytänyt koiraharrastuksen kaveriksi muitakin mielenkiinnonkohteita, joista olisi kiva (ehkä jopa kivempi) kirjoitella postauksia. Silti, se tuskin tapahtuu lähiaikoina jos koskaan. 

Kevät on repinyt meidän talvikoomalaisetkin ylös ja ulos. Oon saanut uutta motivaatiota koirien treeneihin ja lenkkien pituus on lähtenyt taas kasvuun. Mieliala on ollut huipussaan kun rahaa kilisee säännöllisesti tilille, syksylle on jo nyt yksi varma ja yksi mahdollinen opiskelupaikka tiedossa ja Hiisi on loistanut treeneissä. Ihan säälittää, kun oon tämmönen tumpelo. Hyvän kouluttajan käsissä tosta koirasta sais irti vaikka mitä! 

Panda on voinut hyvin. Korvaongelmat selvisivät tällä kerralla pelkän päivittäisen pesun voimin ja energiaa on 11-vuotiaalla riittänyt. Jopa niin paljon, että se on aloittanut karkailun jälleen. Ei tosin niin, että lähtisi käskyn alla tai mitään, mutta jos sen jättää vahtimatta (mitä porukat ilmeisesti aika usein tekevät), se saattaa kipaista itsenäisellä lenkillä. Liikkeet ovat aavistuksen kangistuneet, nahka roikkuu ja kasvoissakin huomaa jo iän, mutta on tuo kyllä edelleen varsin nuorekas.

Hiisi toipui leikkauksesta hyvin ja haavakin lähti aluksi parantumaan erinomaisesti. Jostain syystä se kuitenkin alkoi osoittaa tällä viikolla tulehtumisen merkkejä ja jouduttiin sitten kuitenkin hakemaan ne antibiootit. Nyt on sitten muutaman päivän ajan pureksittu pinkkejä tabletteja ja tulehdus on saatu kuriin toistaiseksi. 

Kadoksissa ollut ruokahalukin palasi, minkä johdosta energiaa on piisannut. Sisällä Hiisi on riehunut lelujen kanssa ja ulkona on painanut liinanpäässä. Vapaaksi en ole enää uskaltanut päästää, ettei sitten telo itseään jos vaikka sattuskin lähtemään omille teille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ainakin niin kauan, kun häiriötekijöitä ei ole liikaa, niin pysyisi lapasessa vapaanakin. 

Kuvista voi päätellä, että myös kamera on vihdoin kaivettu kaapista ja raahattu lenkille mukaan. En oikein saanut siitäkään palikasta enää otetta, kuvat todistakoon sitä tarinaa. Samalla tuli ajatelleeksi, kuinka ennen kamera roikkui aina mukana. Lähes joka päivä tuli räpsittyä kuvia ja Petsieen täytyi tietysti aina päivittää. Rakennekuvia räpsittiin kuukausittain ja kaiken maailman söpöjä "kamelikuvia" täytyi ottaa jokaisen miitatun koiran kanssa. Koirat aseteltiin ties minkä pökkelön päälle ja samalla tuli testattua, kenen koira todella pysyi paikka-käskyn alla. 

Tein, vanhoja aikoja muistellen, havainnon, että Hiisi pysyy kyllä, Panda ei. Vanhusta ei kiinnostanut jäädä istuskelemaan kesken lenkin ja sain noin viisi sekuntia aikaa ottaa kuva ennen kun se otti jalat alle. Toisaalta hiukan harmittaa, ettei tule enää tallennettua miittejä ja koiria noin yleensäkään niin kuin ennen. Mutta toisaalta, kun omistaja näyttää roskiksesta nostetulta, yksi ei nauti yhtään ja toinen kyttää tiaista viereisessä pusikossa, niin onko ihmekään kun ei tuu enää kuvattua oikeen mitään (saati sitten näitä laumakuvia).

Mitenkäs lukijoiden kevät? 

Pistäkää linkkejä teidän laumakuviin, haluun nähä!