Kuvia puhelimelta, 4

Kesäloma alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan. Parissa viikossa pitäisi saada muuttoasiat ja ylipäänsä kaikki taas sen verran kasaan, että olisi valmis uuteen lukukauteen, uuteen kaupunkiin, uusiin järjestelyihin. 

Paljoakaan en ole saanut tehtyä viimeisien kuukausien aikana. Suunnitelmat vain eivät ota toteutuakseen. Aina tulee jotain korvaavaa, jotain joka poistaa kaiken tasapainostaan. Koirien kanssa ei olla mitään kovinkaan rakentavaa tehty, mikä tuskin yllättää ketään, joka vähääkään meitä tuntee. Blogiin on vaikea saada tekstiä. Luonnoksista löytyy paljon hyviä aiheita, mutta en jaksa panostaa niihin nyt. Olen kadottanut päivät, rytmin, vähäisenkin itsekurin. Ehkäpä syksyn kirpeys herättää kuolleet aivosolut ja saan jotain aikaiseksi? 

Kaiken järkevän sijaan ollaan uitu, lenkkeilty ja hilluttu enemmän kun ehkä koskaan. 

Välillä oon treenannut Hiisin kanssa tokoa ja yllättynyt positiivisesti. Miksi mä en vaan voi treenata hiukan tavoitteellisemmin? Änkeä vaikka väkisin niihin tokoporukoihin. Tosta sais niin kivan harrastuskaverin siihen lajiin. Ja silti mieluummin treenaillaan omalla turvallisella takapihalla piilossa muilta. Kyllähän mä tiedän, millaseks se sitten menee, jos lähdetään jonnekin julkisemmalle paikalle. Mä stressaan, koira käy kierroksilla ja mikään ei suju. Irtikään en uskalla tuota päästää kuin kotipihassa tiukan valvonnan alla. 

Ollaan lenkkeilty taas tutun neljän koiran lauman kesken. Se on aina jotenkin tosi mukavaa. Kävellä siinä rykelmän keskellä ja tuntua oikeasti kuuluvansa johonkin. Jokainen niistä on niin oma persoonansa ja vaikka menneisyydestä löytyykin erimielisyyksiä, ne on silti kiintee lauma, kun lähdetään yhdessä liikkeeseen. 

Oon yrittänyt vastapainoksi kotona luuhaamiselle kuljettaa Hiisiä uusiin paikkoihin. Reissattiin Huittisiin tutkimaan metsiä ja loputtomia maalaisteitä, kierrettiin kotikunnan toria, vaelleltiin kosken viertä ja käytiin pienellä kioskilla.

Toripäivien ihmispaljous ja hälinä sai koiran innostumaan hieman liikaa, ei menty ihmismassaan muiden koiranulkoiluttajien tapaan vaan kierreltiin laitamilla, tehtiin pieniä harjoitteita ja lopulta mustis rentoutui ja seuraavalla kerralla ei ollut moksiskaan. 

Uusilla lenkkireiteillä rauhoittuminen sen sijaan on paljon vaikeampaa. Niin paljon uusia hajuja, jahdattavia pörriäisiä ja kivoja koloja joihin pistää kuononsa. Kova kiire päästä eteenpäin auringonpaahteesta huolimatta. Mutta pikkuhiljaa "ei vedä" on alkanut upota kalloon ja tehoaa jo jonkin aikaa ennen kuin vaatii toistoa. 

Kioskilla tuo käyttäytyi mallikkaasti. Pitäisi vain useammin raahata sitä mukaan, ei saisi olla näin paljon kotona. 

Panda ei oo ollu hirveen kuvauksellisella tuulella, mutta siellä se on roikkunut mukana. Se on ottanut hiukan omia vapauksia ja tuntuu uskovan, että sen ikäiselle kaikki on sallittua. Eipä siinä, hankala sen leveeltä koiranvirneeltä on mitään kieltääkään. Se tulee lenkeille mukaan silloin kun haluaa. Se juoksentelee ympäri pihaa, kun tykkää. Tottelee omalla tahdillaan. Ei pidä kiirettä muuta kun ruoka-aikaan. Nauttii kesästä ja rapsutuksista.

Aikaisemmat osat

1, 2, 3