Aina ei onnistu

Taisin edellisessä postauksessa luvata jotain epäonnistuneenpia otoksia, joten tässä niitä nyt tulee. Tosiaan, näiden kahden kuvaaminen tuntuu välillä mahdottomalta haasteelta. Täytyisi saada aikaan kuva, jossa on jotain järkeäkin, miettiä sille tarkoitus etukäteen. Yleensä räpsin kuvia blogitarkoitukseen tai muistoksi, joten niiden ei onneksi tarvitse olla sen syvempiä tarkoitukseltaan. Silti täytyisi löytää ne oikeat asetukset, hyvä kuvauspaikka ja saada koiratkin tekemään yhteistyötä. Ei aina mikään helppo juttu. Tähän voi varmasti moni koirakuvaaja samaistua.

Yksi tärkeä juttu kuvissa on koirien ilmeet ja eleet. Niistä välittyy kuvaan aika vahvasti se tunnelma, eikä esimerkiksi Pandan ilme yllä ole omiaan luomaan mitään iloista yleiskuvaa tuosta hetkestä.

Kameraan ei tarvitse tietenkään suoraankaan tuijottaa. Yleensä se tuo kivan säväyksen, kun koira katsookin hieman ohi tai aivan toiseen suuntaan. Silti, väsyneet mulkosilmät tuskin ovat se oikea tapa tämän säväyksen luomiseen.

Harrastan aika paljon ihan vain yksinkertaisia pönötyskuvia. Näitä tulee räpsittyä silloin, kun varsinaista innostusta ei ole, mutta kuvia on saatava. Koirakuvauksessa en olekaan lähes ollenkaan ottanut mitään ns. taiteellisempia kuvia. Melkein pelkästään vaan peruspotretteja ja tapahtumakuvia. Näissä pönötyskuvissa ilme kuitenkin on erittäin iso juttu eikä ylläolevat ilmeet vieneet noita kuvia jatkoon.

Yllättävää ehkä, mutta Panda on se, jonka perässä on vaikeampi pysyä kameran kanssa. Tällaset kuvat on erittäin yleisiä. Varmasti selvää kaikille, että kuvan kohteen pitäisi kuvassa näkyä kokonaan tai jotenkin järkevästi rajattuna ellei tarkoitus ole kuvata esimerkiksi vain koiran korvia (mikä ei ylläolevissa kuvissa ollut tarkoitus).

Vaikka Panda ei kameran edessä tykkääkään istuskella, niin jollain tasolla se haluaa kuitenkin olla osallinen... Vai onko nää nyt vaan niitä haamuja napattuna filmille? Hiisistä on aivan turha yrittää saada jotain söpöä kurrekuvaa. Ei vaan onnistu. Näistä huomaa nyt myös koiran asennon tärkeyden. Tilannekuvat ovat hauskoja, mutta eivät aina niitä optimaaleimpia esimerkiksi täytekuviksi, jos alkuperäinen idea oli joku ihan muu. Ja kun omistaa kaksi koiraa, yhden kamearan ja vain kaksi kättä, ei ole toivoakaan tehdä kaikkea yhtä aikaa. Hiisille tarvi tuossa tapauksessa näyttää nyrkkiä (meidän käsimerkki kurrelle :D) ja jotenkin tasapainottaa kamera samalla kun piti Pandan pois tieltä. Jostain syystä Panda pitää mua älyttömän mielenkiintoisena sillon, kun kuvaan jotain muuta kun sitä. Sillon on aivan pakko hyökätä pusuttelemaan ja katselemaan aivan siihen linssin eteen.

Hiisin bravuureja on aivottomat ilmeet ja jälkimmäisen tapauksen kuvauspaikalta putoaminen.

Sitten kuvat, joissa pitäisi näkyä molemmat koirat. Tuska. Yllä Hiisi pysyi ihan kivasti asennossa, mutta Panda lähti noin 10 sekunnin sisällä kyllästyttyään.