1-vee Kida

Kuva: Sari Kariluoto

Niin se vaan meidän pentukin täyttää tänään vuoden. Ulkonäkö on muuttunut siitä pienestä karvapallerosta, jonka kotiini kannoin keväällä, mutta muuten se onkin ihan sama tuttu Kida. Hyppäys karjalankarhukoirasta ja ajokoiramixistä australianpaimenkoiraan oli melkoinen. Kida on niin erilainen kuin nuo aikaisemmat on olleet. Se loistaa treeneissä, oppii nopeasti, sillä riittää loputtomasti energiaa ja mä oon sen mielestä aivan paras tyyppi. Mun ei siis oo tarvinnut vielä tähän mennessä ikinä saada tätä koiraa kiinnittämään muhun enemmän huomiota vaan pikemminkin päinvastoin: sille on pitänyt opettaa, miten pärjätä ilman mua. Sen kanssa ei ole ollut karkailuongelmia ja se toteuttaa jokaisen käskyn parhaansa mukaan. Edelleenkin jaksan tätä ihmetellä. Eikö mun todellakaan tarvitse neuvotella? Sekö ihan oikeasti tuli ensimmäisestä kutsusta nätisti luokse ja eteen istumaan? Ja lisäksi vielä näyttää, että pelkästään se, että katson sitä ja hihkasen "Jes" riittää palkinnoksi. Siis mitä?

Kuva: Helena Peltonen

Tuo pörriäinen on muuttanut meidän elämän aivan totaalisesti, enimmäkseen positiivisesti. Motivoi, kun kerrankin edistyy ja sen sijaan että pitäisi ensin hirveästi pohjustaa kaikkea, voikin suoraan hypätä itse asiaan ja alkaa opettaa uusia juttuja. Toki aikaisempiin koiriin näden on myös jotain negatiivisia puolia. Yksinolo on tuolle kaikista kamalinta, se ei tahdo kestää mun koulupäiviä. Rauhoittuminen on hyvin hankalaa. Ja se loputon energia tosiaan on loputonta. Mulla taisi todella ottaa tän vuoden tottua tähän täysin uudenlaiseen persoonaan, mutta nyt voin sanoa, että se taitaa olla juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitsen. Juuri se oikea palanen meidän pieneen laumaan. Sen positiivinen ja energinen olemus luo hyvän vastapainon Hiisin vakavuudelle ja tyyneydelle. 

Innolla odottelen, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Jotain sinne on jo hahmoteltu, mutta saa nähdä kuinka moneen kertaan näitä suunnitelmantapaisia mukautetaan.