Hyvää syntymäpäivää, Hiisi!

Blogiarkistoa selattuani totesin, että jokunen vuosi on jäänyt välistä näitä vuotuisia synttäripostauksia. Tiedä sitten, ovatko tekstit kadonneet tässä blogia poistellessa ja uudelleen lataillessa vai enkö ole niitä alunalkaenkaan kirjoittanut. Oli hauska lukea esimerkiksi vuoden 2015 postausta. Huvitti ensinnäkin omat höpinät ties mistä, mutta oli myös mielenkiintoista huomata, miten erilainen Hiisi on ollut kolme vuotta sitten.

Hiisistä on tullut aikuinen. Se on nyt siinä ihanassa vaiheessa, kun järkeä, taitoa ja energiaa löytyy, mutta kaikki turha sählääminen on jäänyt taakse. Se kulkee nätisti hihnassa (tavanomaisissa tilanteissa), sitä voi pitää harkitusti vapaana, treenit maistuu ja turhautumisen tilalle on tullut tarjoaminen. Se luottaa muhun nykyisellään paremmin eikä se ole mulle enää totaalinen mysteeri. Se on saanut jonkin verran myös varmuutta eikä sen tarvitse enää todistella aivan kaikille olevansa kova tyyppi, jolle ei kannata ryttyillä, se tuo mukavan rauhallista tasapainoa Kidan adhd-luonteelle. Myös stressailu on vähentynyt.

Vielä kolme vuotta sitten halusin raahata Hiisiä kokeilemaan ties mitä harrastuksia, nyt ollaan tasoituttu tuossa mielessä. Tokosta on tullut meidän päälaji, mutta sitäkin treenaillaan lähinnä omaksi iloksi. Agility on jäänyt oikeastaan kokonaan. Keväällä käytiin kahdestaan hallilla treenaamassa ja Hiisi rakasti sitä, mutta en uskalla liiaksi rasittaa tuon rakennetta. Canicrosskin on jäänyt harmittavan vähälle, kun itseltä uupuu sopivat varusteet siihen. Eikä olla uudelta paikkakunnalta löydetty vielä sopivaa juoksumaastoakaan. Jälkeäkään ei olla hirveämmin tehty muutaman viikon takaista lyhyttä treeniä lukuunottamatta. Hiisi tosin todisti, ettei taidot ole mihinkään kadonneet. Hauska huomata myös, että kolmen vuoden takainen toivelaji, vepe, astui elämäämme kesällä. Hiisi rakastaa uimista, mutta yllätti mut totaalisesti hyppimällä veneestä mielellään. Noutamaan sitä ei saatu ja vieraat ihmiset olivat kovin jännittäviä, mutta minusta pääasia oli, että Hiisi sai tehdä jotain kivaa omilla ehdoillaan.

Joskus ei lähdetty lenkille ilman tällaista varustusta...

...eikä Hiisi olisi näin ehdoitta hyväksynyt uutta kaveria. Kuva: Jenny Piittinen

En olisi kuusi vuotta sitten uskonut, kuinka tärkeä tuosta koirasta mulle tuleekaan. Totta kai oletin, että harrastuskaverina siitä tulee mulle sitä kautta läheinen, mutta kaikki tapahtui aivan toisella tapaa. Kovinkaan moni juttu ei mennyt niin kuin suunniteltiin ja silti jokainen pikku käänne on ollut tärkeä. Itse olen onneksi kehittynyt edes jonkin verran koirajutuissa tai ainakin oppinut ymmärtämään Hiisiä tarpeeksi hyvin, jotta ollaan voitu oikeasti alkaa liikkua oikeaan suuntaan. Olen hyväksynyt tuon koiran tietyt ominaisuudet, joista vielä jokunen vuosi sitten olin vahvasti yrittämässä eroon. Ollaan aika hyvässä paikassa tällä hetkellä.

Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Janita A.

Toivon Hiisille vielä monta tervettä ja kivan tekemisen täyteistä vuotta. Toivon, että pysytään tällä reitillä ja Hiisistä tulee yhtä hieno koiravanhus kuin Pandakin oli. Haluaisin tulevana kesänä jatkaa vepeä Hiisinkin kanssa, tavoitteena olisi saada se noutamaan. Myös tokoa olisi mukava jatkaa pidemmälle ja nousta taitotasolla alokasluokasta seuraavaan, vaikkei kisoihin koskaan osallistuttaisikaan. 

Hiisi vietti synttäripäivää mun, Kidan ja mun siskon kanssa maalla. Käytin myös tätä päivää syynä ostaa kauan pohdinnassa ollut älypeli, kun halvalla lähti. Hiisi yllätti jälleen ja olikin  erittäin näppärä ratkaisemaan tuota, vaikka yleensä se ei aivopähkinöhin vaivaudu. 

Kuva: Jenny Piittinen