I wanna be strong, I wanna keep breathing

Joka koiran sprinttimestaruuksissa Kaupin vinttariradalla siis oltiin. Oli aivan jäätävän kuuma, taatusti kuumempi kuin viime vuonna. Onneks oli vettä litrakaupalla mukana ja Hanna oli tajunnut ottaa kasteltavan manttelinkin viilennykseksi koirille. Oman vuoron odotteleminen oli yhtä tuskaa, varsinkin kun Hiisi juoksi Jäteissä, eli viimesessä luokassa. Onneks oli paljon mukavaa porukkaa, jonka kanssa tappaa aikaa.

Hiisi käyttäyty ihan täydellisesti. Olisin kuvitellut satunnaista rähinää, levottomuutta tai jotain. Olin etukäteen maalaillut piruja seinille ja oletin, että se lähtee radallakin juoksemaan minne sattuu, mutta ei. Alkujännityksen jälkeen toi rentoutu ja käyttäyty mallikkaasti, ihan kun normaali koira :D Ohituksetkin menivät ilman rähinöitä. Yhdelle grontulle se vähän pöristeli ja oli tuijotuskilpailua pikkusen sekarotusen kanssa, mutta se oli meille jo huippusuoritus. Menin lähettämään Nellin ja siksi aikaa jätin Hiisin Janitalle. Sillon tais mennä Hiisillä sisu kaulaan ja ruikutti jonkin aikaa mun perään.

Oman vuoron koittaessa tein pikapäätöksen käyttää myös viehettä. Juoksin maaliviivalle (tai sen suunnalle, mulla ei ollu hajuukaan, missä se meni) huutelemaan ja vinguttamaan legendaarista pöllövinkua. Kyllä se piski sitten vaan lähti kun raketin suusta ja seuras viehettä. Ite peruuttelin vielä varmuuden vuoksi kauemmas, etten pysäytä sitä ennen maaliviivaa. Loppumetreillä se hylkäs vieheen ja juoksi suoraan mun luo.

Mulle oli ihan sama, vaikka toi ois tullu ryömimällä, kuhan vaan tuli luokse. Ja senhän se teki. Kaiken kukkuraksi aikaan 6.71. Se riitti kolmanteen sijaan. En ois kyllä ikinä uskonu. Varsinkin, kun toi juoksi kotona saman matkan 8.3 sekuntiin.

© Jaakko Stenroos

Sprintin jälkeen oli vielä mätsärit, joissa ei menestytty sen kummemmin kuin yleensäkään. Sininen nauha käteen, ei sijoitusta. Mutta eihän se meitä haitannu. Hiisi seiso varmaan paremmin kun ikinä ennen ja saatiin suorastaan ylistystä sen liikkeistä. Se, mikä meidät taas tiputti, oli tuo arkuus. Tällä kertaa antoi tuomarin vaan katsoa hampaat, ei koskea lainkaan lavasta taaksepäin. Kehuja kuitenkin saatiin ja itse olin tyytyväinen koiraan, joten toi ei päivää pilannut.

© Janita A.

Oli tää sen verran väsyttävä matka, että Hiisillä ei pysynyt silmät auki kotimatkalla. Pilkki pikkunen koko matkan. Väsystä ei kuitenkaan ollut enää mitään tietoa, kun päästiin kotitielle kävelemään. Toi sekoili ihan yhtä lailla, kun jos ois istunu koko päivän häkissä. Kyl toi on vaan niin maalaiskoira, ei siitä mihinkään pääse. Niin me sitte vaihettiin hieno vinttarirata kuraseen ojaan, jossa toi juoksi ja pomppi kun yliannostuksen kofeiinia saanu sähköjänis.

© Jaakko Stenroos

© Janita A.