Chances that I've wasted

Tänään vuorossa taas yksi randompostaus, jolla ei sinänsä mitään aihetta ole. Voisi kai sanoa, että tää on jonkinlaista jatkoa tälle, vaikkei nyt ihan suoraan/tarkoituksella kuitenkaan.

Päätin, että tänä syksynä löydän koirat uudelleen. Olin hukannut ne. En tiedä tarkalleen, missä vaiheessa, mutta ne katos. Harrastukset karisi pois, niistä tuli pakkopullaa. Arjesta tuli pelkkää suorittamista. Yritettiin vaan selvitä päivästä toiseen ja kierrettiin sitä samaa ympyrää. Samoja lenkkipolkuja uudelleen ja uudelleen, ruuan vaihto ja vaihto taas takaisin. Eläinlääkärikäyntejä, nenäpunkkeja, vastoinkäymisiä. Musta alko tuntua, ettei mun olis koskaan ehkä pitänytkään hankkii näitä elukoita. Ettei musta vaan oo tähän. Hiisi rähisi, Hiisi karkaili. Panda karkaili, Panda liho. Aloin olla hukassa. Ja sitten päätin, että alan taas nauttia tästä. Alan tehdä taas niitä asioita, mitkä tekee meidät kaikki ilosiks. Niitä asioita, minkä takia koiria ikinä otinkaan. Päätin, että käytän nää tilaisuudet taas hyväksi.

Nyt voin ilmoittaa onnistuneeni. Lenkkeily on maistunut paremmin kun koskaan, ollaan etsitty uusia reittejä, käyty metsässä ja kävelty myös niitä tuttuja teitä. Ollaan treenattu perusjuttuja hyvällä menestyksellä, käyty juoksemassa ja vaan vietetty aikaa keskenään. Pääsin jopa siihen pisteeseen, että mietin, pitäisikö Hiisi ilmoittaa agilitykurssille ja Panda rally-toko kokeisiin. Ajatukset jäi ilmaan. Toisaalta mua ei yhtään huvittais. Ne ihmiset, se tunnelma ja raha, jota mulla ei oo. Mutta toisaalta taas, Hiisi rakastaa agilityä ja siinä lajissa voitas halutessa myös kisata, Panda rakastaa rally-tokoa ja siinä saataisiin ihan virallisia tuloksiakin - halutessa.

Tällä hetkellä oon kuitenkin pysytellyt vaan kotona. Ollaan jäljestetty, tokoiltu ja rally-tokoiltu, ollaan juostu, metsästetty ja se on riittänyt meille. Tietysti ois kiva päästä taas treeniporukkaan, mutta sellasta ei olla kasaan vielä saatu, eikä oo huvittanut lähteä yhdistystenkään toimintaan mukaan.

We'll see.