Vanhoja tuttuja ja koirapuistoja

Eilen tavattiin pitkästä aikaa Kokemäki-kavereita. Koirat oli nähny viimeksi kaksi vuotta sitten. Vai onko siitä jo enemmän aikaa? Hiisi oli pikkuinen vuosikas ja Perro innokas nelivuotias. Koirat tuli hyvin juttuun jo silloin. Käytiin yhdessä kaupunkikävelyillä, kaupassa, irtolenkeillä milloin missäkin ja saatettiinpa koulun tarhassakin pyörähtää. 

Throwback Kokemäelle parin vuoden taakse :3

Me ollaan Perron omistajan kanssa pidetty yhteyttä ja käyty välillä kahvillakin, mutta tällä kertaa oli myös koirat mukana. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä (vihdoin) siellä Yyterin koirarannalla, mutta eipä sää tietenkään suosinut ja päätettiinkin jäädä vain puistoilemaan. 

Tavattiin piskuisella koirapuistolla ja päästettiin koirat riehumaan. Hiisi selvästi tunnisti vanhan kamun ja oli ihan mielinkielin. Kuitenkin siinä kävi niin, että koirat eivät juuri toistensa seurasta piitanneet. Olivat selvästi rentoja ja fiilis oli positiivinen, mutta hajut, ohikulkijat ja kepit kiinnostivat paljon enemmän kuin turha juoksentelu. 

Yhdestä karahkasta nousi meteli, mutta se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, kiitos kaverini nopean reagoinnin. Koirat palautuivat välittömästi eikä rähinä toistunut. Jossain vaiheessa siirryttiin viereiseen aktivointitarhaan, jossa Hiisi sai jonkin tasoisen sekarin ja juoksi päättömänä ympäri tarhaa. Perro ei leikeistä välittänyt, mutta Hiisillä näytti olevan hauskaa ihan yksinkin.

Koska tuosta reissusta ei paljon kerrottavaa jäänyt, jäin miettimään koirapuistoja noin yleensäkin. Ne vaikuttivat olevan in jokunen vuosi takaperin, mutta nykyisin moni on päättänyt olla viemättä koiriaan puistoihin. Koirapuistoille on tullut oikeastaan todella huono maine. Aina siellä on verenhimoisia rakkikoiria ja lahopäisiä omistajia. Tappeluita tulee yhtä usein kuin läpi elämän kestäviä traumoja ja koko koulutus menee ihan pilalle, jos uskaltaa astua siitä pahamaineisesta portista sisään. 

Voin sanoa, että me ollaan onneksi säästytty traumaattisilta kokemuksilta. Tähän mennessä en ole puistoon koirineni mennyt, ellei siellä ole ollut fiksua porukkaa. Poikkean yleensä vain tyhjiin puistoihin ja lähden pois, jos sinne tulee sellaista väkeä, josta jo päälle näen, ettei koirat pysy sovussa. Yleensä sovin puistotapaamiset etukäteen, ja mieluusti tuttujen koirien kanssa. Tietysti aina sattuu ja tapahtuu, vaikka kuinka olisi varovainen. Olen varma, että lähes kuka tahansa koiranomistaja noudattaa suunnilleen samaa kaavaa, mutta kohtaa silti odottamattomia tilanteita.

Hiisin kanssa koirapuisto on nykyisin pääsääntöisesti ainoa paikka, jossa voin sitä päästää vapaaksi. Puistossa on kätevä tavata koirakavereita ilman karkaamisen pelkoa. Harmi, etteivät puistot käytännössä aina toimi niin kuin niiden toivoisi. Suljettu tila ei ole optimaalein paikka varsinkaan vieraille koirille tavata ja leikkiä. Etenkin pienet puistot voivat pian käydä ahtaiksi. 

Kankaanpäässä puistoa ja harrastuspaikkoja vandalisoidaan tasaiseen tahtiin, joten koskaan ei tiedä, missä kunnossa puiston löytää ja aina saa käydä tarkistamassa tarhan turvallisuuden sekä vahtia koiraa, jottei se syö mitään ylimääräistä. Eivätkä aidatkaan aina ole niin pitävät kuin luulisi. 

Kun monta koirapersoonaa laitetaan suljettuun, ehkä vieraaseenkin tilaan, saattaa tilanne käydä stressaavaksi ja varsinkin toisilleen vieraiden koirien on ehkä selviteltävä välejään. Omistajan pitäisi osata oman koiransa lisäksi tulkita myös muiden koiria, jotta ongelmilta vältyttäisiin, mutta eipä ole harvinaista, ettei sitä omaakaan koiraa osata lukea yhtään. Usein jo omistajienkin eriävät mielipiteet voivat johtaa epämieluisiin tilanteisiin. 

Musta on harmi, ettei koiranomistajat osaa toimia koiriensa kanssa niin, että puistot pysyisivät mukavina kaikille. Toisten juttujen perusteella vaikuttaisi siltä, että valtaosalta ongelmista vältyttäisiin,  jos ihmiset yhtään tuntisivat koiriaan ja ajattelisivat myös muita.