Kommunikaatiopainikkeiden opettaminen voi ensisilmäykseltä vaikuttaa hankalalta. Sitä varten yritin koota tähän vinkkejä ensimmäisten sanojen valitsemiseen. Valmiina aloittamaan?
Homma lähtee yksinkertaisuudessaan siitä, että arjesta bongataan sanoja, joita koira tunnistaa tai joita haluaisit sen oppivan. Tämän voi tehdä heti, vaikka omia painikkeita ei vielä kotoa löytyisikään! Uskon, että tiettyjen sanojen opettaminen koiralle on hyödyllistä, vaikkei aikoisikaan koskaan hankkia painikkeita. Koiraa voi sanoin valmistella tuleviin tapahtumiin ja se voi luoda erityisesti epävarmalle koiralle turvallisuudentunnetta, kun koira tietää, mitä on tulossa.
Ensimmäisten nappien kotiuduttua on aika äänittää ensimmäinen sana. Helpointa on aloittaa sellaisesta, joka on koiralle jo ennestään tuttu ja mieluisa ja joka tulisi mahdollisimman usein esille normaalissa arjessa. Esimerkiksi oma sana ulos/lenkille lähtemiseen.
Mitä sanoja valitsen?
Suosittelen valitsemaan sellaisia sanoja, jotka tuntuvat itselle luontevimmilta. Sanojen olisi hyvä olla helppoja ja lyhyitä, perusmuodossaan. Silloin ne on vaivatonta soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen (eli kuulostavat yhtä tyhmiltä kaikissa lauseissa :D). Voi myös helpottaa, kun käy katsomassa, millaisia sanoja muilla on käytössä. Yksinkertaisilla, ytimekkäillä sanoilla saa mielestäni parhaiten koiran huomion ja se oppii ne helpoiten.
Itse tapailen uutta sanaa aina jonkin aikaa. Mietin, millaisisa tilanteissa tulen sitä käyttämään ja miten se parhaiten taipuu suuhun. Meillä ei kaikki sanat ole perusmuodossa, mutta pyrin valitsemaan sellaisia, joilla pystyn puhumaan Kidalle helposti tätä kidakieltä. Se kuulostaa aluksi todella hölmöltä, mutta nyt siitä on tullut itselle aivan luontevaa koiran seurassa ja Kida kuuntelee aina pää kallellaan, mitä sille höpötän.
On ollut hauskaa verrata omia sanavalintoja muiden suomalaisten sanoihin. Täällä ei ole mitään vakiintunutta sanavalikoimaa, vaan jokaisella tuntuu olevan omat versiot samoille asioille. Englanninkielisillä puhujilla taas vaikuttaisi olevan samat sanat lähes kaikilla käytössä. Niistä saattaa saada jotain apua omien sanojen valintaan, kun voi vapaasti kääntää niitä omaan käyttöön.
Missä järjestyksessä sanoja lisätään?
- sana uloslähtemiselle (ULOS)
- sana leikkimiselle ja toiminnon lopettamiselle (LEIKKIÄ ja RIITTÄÄ)
- sanoja eri leluille (esim. PALLO)
- sanat vedelle (ja ruualle) (VESI ja RUOKAA)
- sana hellyydenosoitukselle ja avun pyytämiselle (OLET RAKAS ja APUA)
- sana halun ilmaisemiselle ja kysymys missä (HALUAA ja MISSÄ)
- sanat kyllä ja ei (KYLLÄ ja EI)
- perheenjäsenet ja muut lemmikit (esim. ROTTA)
- sanat katsomiselle ja paikalle pyytämiselle (KATSO ja TÄNNE)
- sanat kävelylenkille ja tarpeiden tekemiselle
- sijainteja ulkona
- ajanilmaisut nyt ja myöhemmin (NYT ja MYÖHEMMIN)
- sanat syliinpääsemiselle ja rapsutuksille (RAPSUJA)
- sijainteja sisällä
- sanat hyvälle ja huonolle ololle (ILOINEN ja VIHAINEN)
- sanat rauhoittumiselle ja lisää (RAUHA ja LISÄÄ)
- oppijan nimi (KIDA)
- tervehdys ja hyvästely (HEI ja MOIKKA)
- kysymyssana mitä ja kysymyksen osoittaminen esim. äännähdys "hmm" (MITÄ)
- sanat huolestuneelle ololle ja ok
- sanat tutuille ja vieraille (YSTÄVÄ ja VIERAS)
Kidan sanat
Me valitsimme Kidan ensimmäiseksi sanaksi ULOS, joka meillä tarkoittaa yleisesti uloslähtemistä. Eli tällä hetkellä se kattaa kävelylenkit, tarpeille pääsemisen ja kaiken muun ulko-oven toisella puolella tapahtuvan. Seuraavaksi sanaksi esittelin leikille oman, joka on meillä LEIKKIÄ. Samaan aikaan Kida sai napin toiminnon lopettamiselle tai pyyntöön kieltävästi vastaamiseen, RIITTÄÄ. Olen ensimmäisen sanan jälkeen lisännyt lähes poikkeuksetta kaksi nappia kerrallaan, kerran kolme. Suurempia määriä en suosittelisi. Nappien lisäysvauhti on myös hurjasti kiihtynyt alusta. Ensimmäisen napin jälkeen lisäsin toiset vasta neljän kuukauden päästä. Nykyisin uusia nappeja voi lisätä muutamien päivien tai viikkojen välein, jos haluaisin tai pystyisin. Alapuolella näkyy Kidan tämän hetkiset painikkeisiin nauhoitetut sanat niiden esittelyjärjestyksessä. Kida osaa käyttää näitä kaikkia, tällä hetkellä odotellaan nappivarastoon täydennystä että päästään jatkamaan.
Vinkkejä sanojen esittelyyn
- Aloita koiralle tutusta ja mieleisestä sanasta
- Lisää nappeja rauhalliseen tahtiin
- Odota, että koira osaa käyttää vanhoja nappeja oikeassa kontekstissa tai on lähellä sitä.
- Esittele vastakohdat samaan aikaan
- Lisää ensin hyödyllisiä, usein käytettyjä sanoja
- Näytä mallia! Puhu paljon.
- Nappi lähellä asiaa, johon se viittaa (esim. Ulos ulko-oven vierellä, Vesi vesikupin vieressä)
- Käytä sanoja niiden oikeissa konteksteissa usein
- Toimi aina sanan mukaisella tavalla koiran opetellessa
- Esittele uudet napit koiralle painamalla niitä ja toistamalla sana vielä ääneen
- Iloitse onnistumisista
Kommentit
Lähetä kommentti